Eeva Kauppinen
INGRESSI
Kansantanssi on jo pidempään kommentoinut nykypäivän teemoja ja samalla pitänyt yllä elävää perinnettä. Silti monilla ihmisillä on siitä edelleen vanhahtava mielikuva. Oululainen Pähiät on esimerkki ajassa elävästä kansantanssista, joka ottaa kantaa kipeisiinkin aiheisiin.
LEIPÄTEKSTI
Oululainen Pähiät on vuonna 2018 perustettu Oulunsuun nuorisoseuran kansantanssiryhmä, joka on valittu Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtyeeksi ja pääesiintyjäksi. Kesällä ryhmää nähdään Tampereen lisäksi myös muilla estradeilla ympäri maata.
”Nyt on meidän momentum”, ryhmän ohjaaja, tanssitaiteilija Elena Vuoksiola toteaa innostuneesti. ”Nyt tehdään niin paljon kuin vain pystytään, jotta hyvä sataa kaikelle kansantanssille ja kansanmusiikille – olipa se sitten näkyvyyttä tai ymmärrystä siitä, mitä esittävä kansantanssi nykyään on.”
Vuoksiolan mielestä monilla on jo hyvin valveutunut kuva siitä, mitä kansantanssi on. ”Mutta edelleen Paavo Väyrynen ja neidot nurmella kirmailemassa ovat mielikuva, jonka kanssa joutuu tekemisiin. Voi se olla sitäkin, mutta se voi olla myös niin paljon muuta.”
Pähiät palkittiin, sillä ryhmä rikastuttaa lajia kantaa ottavilla, ihon alle menevillä näyttämöteoksillaan. Koskettavissa pienteoksissaan Pähiät on tarttunut esimerkiksi itseinhoon, tahattomaan lapsettomuuteen ja ilmastonmuutokseen.
Ryhmä on luonut omaleimaisen tyylinsä yhdessä ohjaajansa Elena Vuoksiolan kanssa. Hän on tehnyt kaikki esitysten koreografiat. Ryhmässä tanssii reilut parikymmentä 20–50-vuotiasta kansantanssin pitkän linjan harrastajaa.
VÄLIOTSIKKO
Suomi missaa perinnettään
Tanssin tutkijan ja Oulun ammattikorkeakoulun kulttuurialan yksikössä työskentelevän tanssin yliopettajan Petri Hopun mukaan Suomesta löytyy tänä päivänä monenlaisia rohkeita ja innovatiivisia kansantanssin tekijöitä. Toiset hakevat näkökulmia tekemiseensä nykyajasta, toiset menneestä perinteestä ja ilmiöistä.
”Pähiät hakee inhimillistä ja kansanomaista näkökulmaa siihen, miten kommentoida ympärillä tapahtuvaa. Tekeminen on silti vahvasti perinteeseen juurtunutta.”
Toisena esimerkkinä hän nostaa esiin lokakuussa 2021 Helsingissä perustetun perinteen uudelleentulkitsijoiden yhteisön Raakaa tradia ry: n. Monisukupolvinen taidekollektiivi koostuu tanssin, musiikin ja visuaalisten taiteiden ammattilaisista.
Vaikka persoonallisia tekijöitä riittää, Hoppu on huolissaan kansantanssin asemasta. Hänen mielestään Suomesta puuttuu tanssin kulttuurinen tutkimus lähes täysin.
”Tanssi on meillä valtava kulttuuri-ilmiö – yksi laajimmista, mitä Suomessa ylipäätään on. Se kattaa kansantanssin lisäksi populaaritanssin ilmiöt, lavatanssin ja muut. Mutta sen pitkäjänteisellä tutkimuksella ei ole vakiintunutta asemaa. Vähäisetkin yritykset luoda sellaista on purettu. Suomi missaa perinnettään.”
Tilanteesta seuraa Hopun mukaan se, että jokainen tutkija joutuu osittain aloittamaan aina nollasta. Sama juurettomuus ja perustutkimuksen puute haittaavat nykypäivän tanssintekijöitä.
”Jos vaikka 1990-luvulla on tehty hyviä juttuja, niitä ei ole välttämättä tallennettu. Tai jos on, kuka tietää, mistä niitä löytyy.”
VÄLIOTSIKKO
Kuolemaa ja rakkautta
Parhaillaan Pähiät työstää ensimmäistä kokoillan kansantanssiteatteriteostaan Luutarha. Koreografia on Elena Vuoksiolan, ja musiikin säveltää Kaisa Ristiluoma. Luutarha kantaesitetään elokuussa Oulussa osana Oulu 2026 -kulttuuriohjelmaa.
Vuoksiola halusi nyt tehdä teoksen kuolemasta ja menetyksestä sekä samalla rakkaudesta.
”Yksi avainkysymys Luutarhassa on se, että jos on menettänyt rakkaansa, mitä olisi valmis tekemään, jotta voisi vielä yhden tanssin jakaa siinä yön ja päivän rajalla.”
”Luutarha tarjoaa näkökulman kuoleman kohtaamiseen ja toivottavasti lohtuakin. Mutta maailma on täynnä myös tarpeetonta kuolemaa, ja se on lohdutonta”, Vuoksiola sanoo.
Pähiät-ryhmän harjoitustilat ovat yli satavuotiaassa Oulunsuun nuorisoseurantalossa. Muusikko ja säveltäjä Kaisa Ristiluoma käy Oulun harjoituksissa junalla Rovaniemeltä. Ristiluoma kehuu, että Elena Vuoksiola on hyvä sanoittamaan asioita, joita hän hakee ja toivoo.
”Juttelemme Elenan kanssa tosi paljon. Hän on tosi inspiroiva. Minua auttavat paljon tunnelmat. Kun käyn Oulussa ja meillä on sessioita, olen sen jälkeen aina aivan voimaantunut. Pitää äkkiä päästä työhuoneelle.”
Ristiluoma on koulutukseltaan kansanmusiikin maisteri Sibelius-Akatemiasta ja musiikkipedagogi.
”Pääinstrumenttini on haitari, mutta käytän sävellystyössä paljon myös pianoa. Sävellykset syntyvät improvisoimalla. Saattaa olla, että kun ajelen autoa, lauleskelen teemoja ja äänitän ne äkkiä kännykälle muistiin. Sitten puran ja fiilistelen, mikä siinä oli hyvää ja mikä ei.”
”Luutarhan sävellyksissä on paljon eri vivahteita. On synkkää Tuonelan väen meininkiä ja toisaalta hyvin hullunkurista. Ajattelemme, ettei kuolema ole loppu, vaan siihen liittyy aina toivoa ja jälleennäkemisen mahdollisuus.”
Vuoksiola toivoo, että jatkossa Pähiät pääsisi uusille ja isommille näyttämöille. ”Vaikka Tanssin taloon Helsinkiin.”
