Tarmo Peltokoski ottaa lentävän lähdön kaudelleen Hongkongin filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja tuo orkesterinsa Euroopan kiertueella myös Musiikkitaloon. Uran nopea nousu on vaatinut myös hintansa: hän on väsynyt tiheätempoiseen konserttien tehtailuun ja hakee rauhaa pitkistä oopperaprojekteista.
Hongkongin Cultural Centerin konserttisali on revetä liitoksissaan, kun Shostakovitshin 11. sinfonian jännittävä matka väkivallasta toivoon päättyy uhmakkaaseen finaaliin. Yleisö ponkaisee ylös juhlimaan uutta lemmikkiään, 26-vuotiasta Tarmo Peltokoskea, joka aloittaa ensi syksynä kaupungin filharmonikkojen musiikillisena johtajana.
Yleisöstä osa rientää ovensuulle, mutta ei suinkaan pois livahtaakseen vaan ehtiäkseen jonon kärkeen, kun Peltokoski jakaa nimikirjoituksia. Myynnissä on hänen ja orkesterin uusi, Deutsche Grammophonelle tehty Wagner-levy, joka menee kuumille kiville.
Seuraavana päivänä konsertti uusitaan Guangzhoussa, ja sitten on vuorossa mediamylläkkä, kauden 2026–27 julkistus. Esitteen kannessa orkesteri ja Peltokoski poseeraavat The Peninsula -hotellin katolla ikonisen pilvenpiirtäjämaiseman siintäessä taustalla.
Yhteistyön virallisena avausteoksena ei ole enempää eikä vähempää kuin Mahlerin mammuttimainen kahdeksas sinfonia, joka kuullaan Hongkongissa ensi kertaa. Sitä seuraa kahdeksan konsertin kiertue Eurooppaan, joka ulottuu myös Helsingin Musiikkitaloon.
Peltokosken esikoiskausi on kuin minkä tahansa maailman huippuorkesterin. Kansainvälisiä tähtiä riittää, ja ohjelmissa korostuvat Brucknerin sinfoniat ja saksalainen romantiikka. Kantaesityksissä pistää silmään Hongkongissa pitkään asuneen Ilari Kailan Frabjous Day. Suomalaista väriä tuovat myös Einojuhani Rautavaara, Esa-Pekka Salonen ja Outi Tarkainen musiikillaan sekä Hannu Lintu, Jukka-Pekka Saraste ja Senja Rummukainen vierailijoina.
Samalla Peltokoski jatkaa l’Orchestre national du Capitole de Toulousen musiikillisena johtajana. Lisäksi hän on Dortmundin Exclusive Artist vielä ensi kauden loppuun. Päävierailijan pestejä hänellä on Rotterdamin filharmonikoissa ja Bremenin Kammerphilharmoniessa.
VÄLIOTSIKKO
Pitkän linjan arkkitehtuuria
Tiheä konserttiruljanssi on myös vaatinut veronsa. Viime vuoden lopussa ja tämän vuoden alussa Peltokoski tyhjensi kalenterinsa ja piti muutaman kuukauden vapaan uupumuksen vuoksi. Toulouselaiselle La Dépêche -lehdelle hän kertoi olleensa lähellä burnoutia. Nyt hän etsii tapoja rauhoittaa uraansa ja elämäänsä – ja siinä kuvaan astuu vanha rakkaus, ooppera.
Tapaamme Tarmo Peltokosken kanssa lounaalla Hongkongin parhaiden näkymien katveessa. Hän on tyytyväinen orkesteriinsa, vaikka Shostakovitshin 11. sinfonian dynamiikan hienosäätö ei vielä harjoituksissa ollutkaan haluamaansa tasoa. ”Lujaa soitto on helppoa, mutta mitä pidempi teos on, sitä tärkeämmäksi muodostuu kokonaisdramaturgia”, hän sanoo.
”Kyllä tämä silti maailmanluokan orkesteri on, kurinalainen, joustava ja nopea. Vaskisektion sointi on erityisen hieno. Tapasin orkesterin kesällä 2023, ja heidän kanssaan oli heti helppo saada aikaan yhteistä kehitystä. Puolen vuoden kuluttua alettiin puhua vakituisesta suhteesta. Se tuntui hyvältä siirrolta tilanteessa, jossa minulla oli ristiriitaisia tunteita elämästäni ja urastani. Hongkongissa on myös kaupunkina paljon jännittävää.”
”Edeltäjäni Jaap van Zweden teki hyvää työtä soiton kurinalaisuuden kanssa, ja siitä tietenkin täytyy olla kiitollinen. Sävykkyydessä ja pitkän linjan arkkitehtuurissa on vielä kehittämisen varaa, ja osin siksi halusin avajaiskaudellani tutkia enemmän Brucknerin maailmaa.”
Peltokoski ei näe muusikoissa sellaista ”aasialaista” karaktääriä, joka erottaisi heidät selkeästi länsimaalaisista. ”Tämä orkesterihan on todella kansainvälinen. Ydintiimi on soittanut yhdessä jo pitkään, ja heille on muodostunut omanlainen soittokulttuuri.”
Muusikoita orkesterissa on 18 maasta: jousissa on kiinalainen enemmistö, mutta puhaltimissa ja vaskissa soittajat ovat enimmäkseen eurooppalaisia tai amerikkalaisia. Ensi kaudelle Peltokoski on laittanut muusikkonsa soittamaan myös ilman kapellimestaria. ”Se on todella terveellistä kuuntelun, riippumattomuuden ja vastuun ottamisen kehittämisessä.”
VÄLIOTSIKKO
Wagner opetti dramaturgian
Richard Wagner on Tarmo Peltokosken musiikilliseen maailmaan vahvimmin vaikuttanut säveltäjä. Ei siis ole sattumaa, että debyyttilevyllä hongkongilaisten kanssa kuullaan Wagnerin Ring-tetralogian musiikkia Henk de Vliegerin sovittamana orkesterisarjana. Se on myös Helsingin konsertin pihvinä 28.11. Kapellimestari pitää sitä paljon parempana, orgaanisemmin jatkuvana kuin Lorin Maazelin vastaava sarja.
”Periaatteellisesti en pidä siitä, että Ringistä leikataan yhtään mitään, mutta versio on silti soittamisen arvoinen, ja se voi innostaa uusia kuulijoita. Helppo se ei ole: 15 tunnin kaarella Wagnerin draama on selkeä, mutta saksittuna siinä on paljon retusoitavaa, jotta se toimisi.”
Wagnerin vaikutus ei kuitenkaan jää vain hänen musiikkiinsa. ”Olen viime vuosina alkanut ajatella koko konsertin dramaturgiaa Wagnerin ja oopperan kautta”, Peltokoski kertoo.
”Jokaisessa oopperassa on kerronnan huippukohtia ja vähemmän tärkeitä jaksoja, joiden yli on vain mentävä eri keinoin. Tätä ajattelua haluan soveltaa myös sinfonioissa. Let’s go -tyyli voi toimia energiakokemuksena, jos kappaleet ovat lyhyitä, mutta itse en ole kiinnostunut sellaisista. Kokonaisuuden tekee toimivaksi vasta laajempi topografia.”
Peltokoski ottaa esimerkin juuri työn alla olevasta Shostakovitshin 11. sinfoniasta. Sen ohjelmallisena taustana on ns. verisunnuntain tapahtumat vuonna 1905 Pietarissa. Tuolloin tsaarin sotilaat avasivat tulen rauhanomaisia mielenosoittajia kohti.
”Koko sinfonian alkuosa on odottelua: siinä ei tapahdu mitään, ja sellaisena se täytyy myös ottaa. Säveltäjä kirjoittaa sinne fortissimoja [todella kovaa], mutta mielestäni niitä ei saa tehdä. Kaikki teoksen panokset on säästettävä toisen osan massamurhaan. Sen täytyy olla konsertin vavisuttavin hetki, mikä vaatii, että dynamiikka ei missään nouse sen yli.”
Peltokosken strategia onnistui konsertissa. Hän johti alkupuoliskon eleettömästi, mutta kun aseet alkoivat laulaa, hän villiintyi korokkeella kuin Leonard Bernstein ikään. Shostakovitsh jää nyt häneltä vähäksi aikaa sivuun. Ensi kaudella hän johtaa Hongkongissa Brucknerin ja Mahlerin kahden sinfonian lisäksi mm. Vaughan Williamsia, johon hän on mieltynyt.
”Mahler on todella vaikeaa tuon topografian kannalta, sillä hän kirjoittaa niin neuroottisesti, että se on täynnä kaikkea ja kutsuu soittamaan koko ajan hirveän intensiivisesti. Sama on Beethovenin laita, mutta muodot ovat tiiviimpiä ja siksi helpompia toteuttaa.”
VÄLIOTSIKKO
Siegfried ja Skywalker sekaisin
Takaisin Wagneriin. Peltokosken tärkeä polku säveltäjän oopperoiden pariin oli Ring-sarjan valmistaminen Eurajoki Bel Canto -festivaalille. Koko sarja esitettiin vuonna 2021. Vaikka hän sai johdettavakseen solistien lisäksi vain urut, työhön kuului koko laulajakunnan harjoittaminen.
Tällä kaudella työ onkin kantanut hedelmää suurilla näyttämöillä. Peltokoski johti Wagnerin Tristanin ja Isolden Alankomaiden Kansallisoopperassa, orkesterinaan Rotterdamin filharmonikot, jossa hän toimii päävierailijana. Heti perään tuli Parsifal Berliinin Deutsche Operissa. Kyseessä oli Philip Stölzlin vanha ohjaus.
”Tristan ja Isolde oli fantastinen kokemus. Pierre Audin ohjaus on äärettömän kaunis valon ja varjojen tunnelmallisine käyttöineen, ja harjoitusaikaa oli riittävästi. Haasteena on säilyttää jokaisen näytöksen selkeä kokonaiskaari eikä mennä hysterian ansaan, johon tämä ooppera helposti vie. Nyt pidän kuitenkin Tristan-paussin. Sitä ei voi tehdä koko ajan.”
”Berliinissä oli tietenkin kunnia tehdä Parsifal pääsiäisen aikaan, ja orkesterista kuulee, että moni sen muusikko soittaa Bayreuthin festivaalilla. Voinee kuitenkin sanoa, että repertuaarioopperan työtapa ei aina ole taiteellisesti mielekkäin. Harjoituksia oli liian vähän, ja koko talon työtahti tuntui liian tiiviiltä. Parempi Parsifal-kokemus minulle oli viime kesänä Latvian Kansallisoopperassa, jossa kaikki loksahti paikoilleen, laulajien dream teamia ja taivaallisesti laulanutta Latvian valtionkuoroa myöten.”
Peltokosken Wagner-innostus alkoi 11-vuotiaana pianistina, joka soitti Lisztin virtuoosikappaleita. Ne johtivat tutkimaan Lisztin elämää, ja sieltähän löytyi vävypoika Wagner. Kun hän kuunteli tämän musiikkia YouTubessa, se oli menoa.
”En ollut koskaan kuullut mitään vastaavaa, mutta tiesin heti, että tämän oli pakko olla maailman parasta musiikkia. Siihen sekoittui vielä Tolkienin maailma, Tähtien sodat ja muut fantasiatarut. Lapsen mielikuvituksessa ne menivät samaan lokeroon, Siegfried ja Skywalker sekaisin. Näin unta, että olin Lohengrin. Mitä enemmän Wagnerin maailmaa tutkii, sitä äärettömämmäksi se menee – kaikki oheiskirjallisuus ja muu.”
”Kun pääsin Bayreuthiin toissa kesänä, se oli suuri elämys. Wagnerin itselleen suunnittelema teatteri katettuine orkesterimonttuineen opettaa, miten hänen teoksiaan pitää esittää: täysin toisin kuin kovaa huutaen. Kun katettu monttu demppaa volyymejä, laulajien ei tarvitse enää taistella orkesteria vastaan. Usein normaaleissa taloissa kapellimestarin työstä suurin osa menee siihen, että pitää hyssytellä orkesteria.”
VÄLIOTSIKKO
Agentti vei mennessään
Peltokoski kuvaa tietään kapellimestarina niin, että ensin häntä veti ooppera. Sitten tuli agentti, joka vei mennessään, ja alkoi valtava kiertäminen uusien orkesterien ja sinfoniaohjelmiston parissa. Nyt taas ooppera kutsuu takaisin kotiin.
”Uuden oopperatuotannon prosessin hitaudessa on jotain arvokasta. Se on vastakohtana kapellimestarin kiireiselle rytmille. Siinä on aikaa tutustua laulajiin ja oppia teos kunnolla. Rakastan sitä, että on joskus vähän tylsääkin.”
Tästä löytyy helpotusta myös nuoren kapellimestarin oravanpyörään.
”Minua väsyttää se, että kohtaan uuden orkesterin joka viikko, sitten on parin päivän harjoitus ja konsertti, ja sama jatkuu. On hienoa saada tehdä työtäni, mutta liika on liikaa. Vaikka oppisinkin uuden sinfonian joka viikko ja saisin sen päällisin puolin haltuun, tunnekapasiteettini ei ole sellainen, että pystyisin kokonaisvaltaisesti keskittymään sen maailmaan. Pää kyllä pysyy mukana mutta tunnepuoli ei.”
Näetkö itsesi tulevaisuudessa oopperatalon Generalmusikdirektorina?
”Toivottavasti, joskus.”
Vaikka se tarkoittaisi sitä, että joudut sanomaan ei kymmenien orkesterien rahakkaille tarjouksille?
”Vaikka. Mieluusti.”
Ooppera- ja orkesterikapellimestarin työssä on Peltokosken mukaan kyse kokonaan eri identiteetistä. Jälkimmäinen hänestä on käsityöläinen, jollaiseksi kasvaa laulajien kanssa työskentelevänä korrepetiittorina. Se on saksalainen tie kapellimestariksi.
”Jos oopperan oppii pianopartituurista, siinä tulee oikea balanssiasenne: on yksi rivi laulajalle ja kaksi riviä orkesterille. Jos sen taas oppii orkesteripartituurista, siinä on yksi rivi laulajalle ja jonkun Straussin kohdalla 100 riviä orkesterille. Suhdekäsitys vääristyy täysin.”
”En kadu tietäni. Olen syvästi kiitollinen Jorma Panulalle, jota ilman minusta ei olisi tullut kapellimestaria, ja sen jälkeen Sakarille [Oramo] ja Hannulle [Lintu], jotka auttoivat eteenpäin. Mutta itseäni harmittaa, ettei minulla ole enempää korrepetiittorin kokemusta.”
Vakituiset suhteet toki auttavat rauhoittamaan uraa ja syventämään tulkintoja myös orkesteripuolella. Toulousen ”Capitolea” Peltokoski pitää omintakeisena, vireänä ja virtuoosisena orkesterina ranskalaisine erityispirteineen (mm. puupuhaltimet), mutta temperamentiltaan se lähenee yllättävänkin paljon Hongkongin filharmonikkoja.
”Musiikillinen henkireikäni on Bremenin Kammerphilharmonie. Niiden muusikoiden entusiasmi on ainutlaatuista. Kaikkea musiikkia lähestytään loputtomalla vimmalla, rakkaudella ja elämänhalulla. Viime kauden puolinäyttämöllinen versio Mozartin Taikahuilusta heidän kanssaan oli yksi urani tähtikokemuksista. Ensi kaudella on luvassa Tristanin ja Isolden toinen näytös. Uskon, että se tulee kuulostamaan yllättävän autenttiselta – Wagnerhan tarkoitti sen alun perin kamarimittakaavaan.”
KAINALO
Musiikki vieköön voiton
Aasialaiset orkesterit ovat perinteisesti halunneet ylikapellimestareikseen etabloituneita, vanhempia eurooppalaisia miehiä. Muutosta on kuitenkin ilmassa. Kun Japanin filharmonikot pestasi 2016 Pietari Inkisen, he perustelivat sitä Rondossa mm. imagosyillä: nuorekkuus auttaa kilpailussa. Oliko sama motiivi Hongkongin filharmonikoilla, kun he kiinnittivät Tarmo Peltokosken?
”Tietenkin kapellimestari luo orkesterin imagoa, mutta Tarmon kohdalla kaikki lähtee musiikista. Hän teki voimakkaan vaikutuksen muusikoihin jo ensimmäisellä tapaamisella, ja hän on osoittautunut myös innovatiiviseksi ohjelmistosuunnittelijaksi, jonka ideoissa on orkesterin tarvitsemaa avaramielisyyttä. Jo ensi kaudella hän paikkaa ohjelmiston aukkoja – jotain Vaughan Williamsia ei ole täällä ennen kuultu”, vastaa toimitusjohtaja Bernhard Fleischer.
”En tarvitse Tarmoa markkinointiin – meillä on ammattitaitoinen tiimi siitä huolehtimassa. Nuori kapellimestari voi olla samastuttava nuorelle yleisölle, mutta ei sekään pääasia ole – meillä yleisörakenne on jo valmiiksi nuorempaa kuin Euroopan orkestereilla, ja satsaamme tähän segmenttiin monin tavoin, unohtamatta vanhempia, uskollisia kuulijoita.”
Hehkutus jatkuu orkesterimuusikoiden lämpiössä. ”Tarmossa erityistä on hänen suora ja omistautunut suhteensa musiikkiin. Hän tietää täsmälleen mitä haluaa ja rakentaa teoksia pitkäjänteisesti”, sanoo huilun äänenjohtaja Megan Sterling.
Pitkäjänteisyys vakuuttaa myös Peltokosken ja orkesterin uudella Wagner-levyllä. Jos hänen debyyttilevynsä DG:lle Bremenin Kammerphilharmonien kanssa sisälsi vauhdikasta ja ilottelevaa Mozartia väli-improvisaatioineen, nyt tarjolla on kultivoitunutta soittoa, jossa kaikki etenee draaman ehdoilla. Peltokoski ei mässäile Ringin heroisella orkesteriloistolla eikä nouki rusinoita pullasta vaan rakentaa kerrontaa vuorenhuippuineen ja laaksoineen.
Hienoa Wagneria on siis luvassa Musiikkitalossa 28.11. Toivottavasti superlahjakkuus saa taiteelleen kaipaamaansa rauhaa. Nuorten tähtien ryöstöviljely on yleinen ongelma musiikkibisneksessä, eivätkä agentit ole asiassa vähiten syyllisiä. Keskustelua ”liian paljon liian aikaisin” -teemasta on käyty myös Peltokoskea neljä vuotta vanhemman Klaus Mäkelän kohdalla. He ovat kuitenkin niin loistavia muusikoita, ettei ole epäilystäkään, etteikö musiikki lopulta veisi voittoa.
Harri Kuusisaari
